Lohjan Uimarit ry (LohU) on 1972 perustettu, nuorten uintiharrastukseen ja -kilpailuihin keskittyvä urheiluseura. Seurassa on lähes sata aktiiviuimaria. Valmentajia on kolmetoista ja ryhmiä kahdeksan.

Lohjan Uimareiden toimintaperiaatteena on, että jokainen harjoittelee omien valmiuksiensa mukaisesti ja tekee parhaansa kilpailusuorituksissaan. Lisäksi seura antaa puitteet ja mahdollisuuden niille, jotka haluavat pyrkiä huipulle. Kilpaileminen ei ole pakollista. Uinnin tulee olla hauskaa.

Seuran koko toiminta perustuu aktiivisten vanhempien ja muiden uinnista kiinnostuneiden ihmisten talkootyöhön. LohU:lla ei ole yhtään palkattua valmentajaa tai toimihenkilöä.


Onnistuneen toiminnan aikaansaamiseksi ja seuran talouden kurissa pitämiseksi on tärkeää, että kaikki muistavat pelinsäännöt:

              • Valmentaja jakaa ryhmälleen kilpailukalenterin, joka on nähtävissä
                 Lohjan Uimareiden kotisivulla ryhmän omalla palstalla. Valmentaja
                 ilmoittaa uimarin kisoihin, jos osallistumista ei ole erikseen peruttu.

              • Jos uimari ei voi osallistua kilpailuihin, esteestä on ilmoitettava                  valmentajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen kisoja.

              • Jos esteestä ei ole ilmoitettu, seuran maksamat starttimaksut
                 (noin 6 euroa/startti) peritään vanhemmilta. Sairaustapaukset ovat
                 poikkeuksia.

              • Lohjan Uimarit ei voi vastata harjoituksissa, niihin liittyvillä matkoilla,
                kilpailuissa tai missään muuallakaan sattuvista vahingoista. Siksi
                jokaisella uimarilla on oltava kilpaurheilun kattava vakuutus.
                Uimareiden on hankittava Suomen Uimaliiton Blue Card -kilpailija
                -lisenssi, joka sisältää vakuutuksen vahinkojen varalle. Ilman kilpailu-
                lisenssiä uimari ei voi osallistua seuran harjoituksiin eikä kilpailuihin.
                Blue Cardin voi lunastaa Suomen Uimaliitosta.

Uimari saa syksyn aikana laskun harjoitusmaksusta, joka on maksettava eräpäivään mennessä Lohjan Uimarit ry:n tilille: LUSP Lohja, 400610-239560.

Harjoitusmaksut ovat toistaiseksi seuraavat:
Kaksi harjoituskertaa viikossa           110 euroa/kausi
Kolme harjoituskertaa viikossa          140 euroa/kausi
Neljä harjoituskertaa viikossa             180 euroa/kausi 
Yli neljä harjoituskertaa viikossa        200 euroa/kausi
Triathlon                                                    70 euroa/kausi
Masters                                                      70 euroa/kausi

Harjoitusmaksu sisältää Lohjan Uimareiden jäsenmaksun 10 euroa.

Hyvät lohulaiset, seura olemme me kaikki. Vain yhteistyöllä syntyy iloista, onnistunutta ja tuloksellista uintitoimintaa. Kilpailujen ja erilaisten tapahtumien järjestämisessä sekä yhteistyökumppaneiden etsimisessä tarvitaan kaikkien panosta. Jokaiselle halukkaalle löytyy varmasti tehtävää seuran toiminnassa.

Yhteistyöterveisin LohU:n johtokunta


SEURATIEDOTE         25. elokuuta 2006