SEURA RYHMÄT KILPAILUT GALLERIA YHTEYSTIEDOT
 







UUTISIA  

Uimarit harjoitusleirillä
Las Palmasissa

23.—30. maaliskuuta 2008


 

LohU:n IKM-ryhmä vietti pääsiäisen jälkeisen viikon harjoittelemalla Gran Kanarialla Espanjassa. Mukaan leirille lähti kahdeksan innokasta uimaria sekä valmentaja ja lisäksi oli aimo annos huoltojoukkoa.

Matkaan lähdettiin kovassa lumituiskussa, minkä vuoksi olivat hivenen myöhässä. Perille päästyämme olikin päiväruokailun aika, minkä jälkeen lähdimme tutustumaan harjoituspaikkaan. Leirin uintiharjoitukset uitiin Piscina Julio Navarrossa, jossa on 50 metrin ulkoallas. Meille oli varattu kaksi rataa, joten tilaa oli hyvin.

Viikon harjoitusohjelma koostui
pitkälti tekniikkaharjoituksista sekä kestävyysharjoituksista.
Harjoituksia uitiin kymmenen, ja kilometrejä kertyi 52,7. Määrä antaa odottaa lupaavaa kevättä ja kesää uimareilta.


Uimareille harjoittelu pitkällä radalla oli omiaan, sillä junioreiden kesän arvokilpailut uidaan 50 metrin altailla. Leiriltä haettiin tuntumaa ja koke-musta pitkän radan harjoitteluun.

Harjoittelua altaassa kertyi kaikkiaan 20 tuntia kovaa työtä. Harjoitukset sujuivat hyvin, ja uimarit olivat erittäin motivoituneita.


Harjoitusleirin teki mahdolliseksi uimareiden vanhempien kova työ hankkiessaan tukijoita, sekä järjestelemällä keräyksiä joilla saatiin uimareiden matkakuluja pienemmiksi.

Kiitos tukijoille

Lohjan Uimarit kiittää tuesta yrityksiä, jotka tekivät harjoitusleirin mahdol-liseksi: Aktia Lohja, Länsi-Uudenmaan Osuuspankki, SKV, Optikko Nyman Synsam, Fysio-Sport Petäkoski, Kiinteistöalan kustannus oy, Nordea Pankki Lohja, Kello ja Kulta Jokinen, Ellan Kukka, Lohjan Keskuskenkä, Sport Cup oy, Kampaamo Saksetti, Plusterveys 1162, Lohjan fysikaalinen hoitolaitos, Timanttiset Lohja, Essenuoto.

                                                                                                  Mari Nurmi

 

LohU palkitsi uimareitaan


 

Lohjan Uimarit palkitsi uimareitaan ja valmentajiaan kauden päätteeksi Neidonkeitaassa sunnuntaina 2. joulukuuta 2007.

Nuorista uimareista palkittiin stipendeillä kesän Ikäkausimestaruus-uinneissa mitaleille yltäneet Henri Nieminen , 14, Eemil Ekdahl , 14, ja Tuomas Kähärä , 16. Nieminen ylsi kesäkisoissa toiseksi sadan ja 200 metrin selkäuinnissa. Ekdahl oli toinen sadan metrin vapaauinnissa ja Kähärä kolmas sadan metrin selkäuinnissa.

Vuoden tulokkaana palkittiin Jade Pönni , 10, joka voitti 50 metrin rinta-uinnissa SM-kultaa Rollo-uinneissa kesällä ja ylsi kakkoseksi Ikäkausi-mestauusuinneissa marras-kuussa.

Vuoden triathlonistina palkittiin Jorma Väätäinen , joka on voittanut useita Suomen mestaruuksia triathlonissa. Vuoden masters-uimari puolestaan on LohU:n entinen huippu-uimari Jouni Leimukoski , joka on tehnyt paluun kilpauintiin masters-sarjassa.

Vuoden harjoittelijan tittelin saivat junioreista Annika Stenberg , 9, Pinja Anttila , 10, ja Veera Ruti , 11, sekä lukioryhmästä Miro Oksanen , 17, ja Arttu Ruoho , 17. Vuoden kehittyjiä ovat Santeri Kärnä , 8, Riina Saha-rinen , 11, Aleksi Kesälä , 14, Roosa Parikka, 13, ja Saara Ruti , 10. Tsempparipalkinnon saivat Heikki Lyytinen , 9, ja Nea Koponen , 13. Vuoden uurastajana palkittiin Aleksi Rapp , 15.

                                                                                       Heli Saavalainen

 

LohU nimitti Seuraleijoniksi
Hannu Makkosen ja
Risto Sarajärven

 


Lohjan Uimarit on nimittänyt seuran pitkäaikaiset tukipylväät Hannu Makkosen ja Risto Sarajärven Seuraleijoniksi. Molemmat ovat vaikut-taneet merkittävästi lohjalaisen uintiurheilun kehittymiseen aina Suomen huipulle saakka.

Seuraleijona on Suomen Uimaliiton tunnustus. Sen avulla seurat voivat muistaa monipuolisesti toimivia jäseniään, jotka ovat seuratoimintaa ylläpitävä voima.

LohU:n ensimmäiset seuraleijonat ovat olleet aktiivisesti mukana toiminnassa yli 20 vuotta. He ovat vaikuttaneet siihen, että Lohjan Uimareista on tullut toimiva ja menestyvä uimaseura.

Rehtori Hannu Makkonen oli mukana LohU:n toiminnassa 24 vuotta. Hän tuli Lohjalle opettajaksi 1983, jolloin Lohjan Uimarit oli täysin toimimaton seura. Makkonen alkoi valmentaa muutamia oman luokkansa oppilaita. Joukossa oli myös Heli Sarajärvi, jonka isä Risto Sarajärvi tuli mukaan valmennustoimintaan. Tästä alkoi Lohjan Uimareiden nousu kohti Suomen huippua.

Makkonen oli paitsi uudelleen herätetyn seuran puheenjohtaja myös valmentaja, uimaopettaja ja varojenhankkija. Hänen toimintansa ansiosta sadat lohjalaislapset ja -nuoret ovat saaneet hyvän uimataidon ja lohja-laisuimarit ovat saaneet erinomaiset eväät nousta aina Suomen huipulle saakka. Vuoden 2007 alussa LohU:n toiminnasta vetäytynyt Makkonen on vaikuttanut aktiivisesti myös harrastustilojen ja koko uintiurheilun kehitty-miseen Lohjalla.

Makkosen ja Sarajärven aikana Lohjan Uimareista kasvoi menestyksekäs nuorten uimaseura ja nuoret lohjalaisuimarit saivat erinomaiset eväät nousta aina huipulle saakka. Vuonna 1991 LohU oli Suomen paras seura junioreiden SM-kisoissa Siniviitta-uinneissa. Kymmenen vuoden aikana seuran kasvatit saavuttivat kaikkiaan 180 nuorten ja aikuisten SM-mitalia.

Risto Sarajärven valmentamat Jouni Leimukoski ja Linnea Leimukoski saavuttivat lukuisia Suomen mestaruuksia. Molemmat menestyivät myös Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa. Milla Kuurto voitti perhosuinnin Suomen mestaruuden 2001. Myös Kati Laitinen ja Maria Somerkoski uivat SM-mitalisijoille 1990-luvun puolivälissä.

Edelleen LohU:n valmentajana jatkava Sarajärvi on ollut sinnikäs ja peräänantamaton opastaja ja luotettava tukipylväs. Hän on ollut myön-teinen lähellä olija ja samalla kriittinen kasvattaja.

Seuraleijona-merkit luovutettiin Sarajärvelle lauantaina 8. syyskuuta LohU:n 24 tunnin -uinnin päätteeksi. Makkonen ja Sarajärvi saivat omat Seuraleijona-merkkinsä sekä yhteiseksi Kiertoleijona-laatan. Se luovu-tetaan myöhemmin seuraavalle seuraleijonalle. Nyt valitut seuraleijonat osallistuvat uusien leijonien etsintään.

Risto Sarajärvi:
"On ollut ilo
tehdä töitä LohU:ssa"

Risto Sarajärvelle Seiraleijona-merkin ja LohU:n kunniakirjan luovutti hänen entinen valmennettavansa Jouni Leimukoski.

"Lähdin tuuraamaan Makkosta valmentajana, ja siinä meni 22 vuotta", Sarajärvi totesi.

"On ollut ilo tehdä töitä LohU:ssa valmentajana, koska uimarit ovat olleet niin hienoja ja kurinalaisia, kuten Jounistakin huomaa", hän kuvasi entisiä valmennettaviaan. "Uimarit pysyivät ryhmänä ja viettivät vapaa-aikansakin yhdessä."

Sarajärven mukaan menestys vaatii nimenomaan kurinalaisuutta ja omis-ta tavoitteista kiinni pitämistä, sitä, että sovitut harjoitukset tehdään, vaikka valmentaja ei olisikaan vieressä valvomassa. Juuri sellainen oli Sarajärven mukaan ryhmä, joka voitti Siniviitta-mestaruuden 1991.

                                                                                       Heli Saavalainen

                                 

 

 

   ETUSIVULLE

© LohU